Television pitää olla suuri, samoin auton. Mitä kookkaampi citymaasturi, sitä hienompaa. Sama tilanne kodin, rintojen ja pankkilainan kanssa. Mitä suurempaa, sitä parempi elämäsi on. Koolla on merkitystä.
Samalla kaavalla mennään koko yhteiskunnassa. Pienet koulut joutaa lopetettavaksi, siirrytään suurempiin yksiköihin. Terveysasemien alasajot, lähipalveluina niitä ei enää kaivata vaan keskitetään kaikki suuriin kokonaisuuksiin; Lohjalla terveydenhoito Tynninharjulle, hammashoito Keskusaukiolle. Yhteen isoon kompleksiin. Pieni kunta on pahasta koko yhteiskunnalle, Lohjastakin tulisi jopa Uudenmaan neljänneksi suurin jos vain nyt pian kuntaliitosten myötä kaikki yhdistyttäisiin. Suur-Lohja, sehän kuulostaakin uskomattoman hienolta, ollapa sellaisen kunnan valtuutettu saati kunnanjohtaja. Kyllä olisi hienoa.
Osana EU:ta olemme jotain suurta. Täytyykö meidän se suuruus säilyttää keinolla, ja hinnalla, millä hyvänsä? Vaikka kaikki mukanaolijat, kuten Kreikka tai Irlanti, eivät kulissejaan pystyisi pitämäänkään ylhäällä?
Perusteluina suuriin yksiköihin siirtymisessä käytetään tehokkuutta, kustannusten laskua, säästöjä, työmarkkinoiden parempia mahdollisuuksia tai palkkausongelmien ratkaisua. Mutta motiivien joukosta löytyy myös jotain niin raadollista kuin esimerkiksi valta.
Nyt haetaan teollisuudesta ja yritystaloudesta mallia yhteiskunnan hoitoon, eli tavoitellaan suurtuotannon taloudellista tehokkuutta. Keskitetään ja jaetaan yleiskustannukset ja hallintomenot. Termi ”suuruuden ekonomia” kuvastaa juuri tätä. Broilereilla tämä ehkä onnistuu, mutta niitähän on suojelemassa koko joukko lakeja, toisin kuin meidän vanhuksia.
Kun esimerkiksi Lohjalla suunnitellaan siirtymistä keskitettyyn tuotantoon lopettamalla lähipalvelut, luodaan samalla yksityisille palveluntarjoajille luonteva tapa ujuttaa oma liiketoimintaansa voitontavoitteluineen uusille markkinoille. Siis supistamalla kaupungin tuotantoa vaivihkaa yksityistetään kunnan peruspalveluihin kuuluvat palvelut.
Palveluiden kysyntähän ei nimittäin vähene kun ikäluokat vanhenee. Tämä kehitys ei kuitenkaan johda yrittäjyyden kasvuun ja työteliäisyyteen. Terveydenhuoltoa yritystoimintana tarjoaakin pienen paikallisyrityksen sijasta pahimmissa tapauksissa kansainvälinen suuryritys. On muutenkin hieman hankala käsittää miten joku yritys, jonka tarkoituksena on tuoda omistajilleen voittoa, pystyy taloudellisesti toimimaan paremmin ja halvemmalla kuin kaupunki ilman voitontavoittelua? Tosin, nyt olen kuullut jo ensimmäiset kommentit eräiden demaripoliitikkojen taholta siitä, että kyllä kaupunginkin pitää tuottaa voittoa terveyspalveluista ja vanhustenhoidosta.
Suuruuden ekonomiasta seuraa vallan kasvottomuus. Palveluja on helppo ajaa alas ja karsia kun päättäjä tai vallanpitäjä on kaukana palvelun tarvitsijasta. Ei tarpeeksi suurta pienen asiat kiinnosta, ei pienellä ole väliä. Entä ne säästöt? Niitä ei synny, syntyy vain tulojensiirto valtiolta yksityisten yritysten omistajille. Jääkö epäselväksi se, kenen etua on ajettu näitä päätöksiä tehdessä?
Mutta yllätys yllätys, kaikki ei ole isoa. Yhteiskunnassamme on pieniä ja pienituloisia perheitä. On työttömiä, joiden työllistymisvaihtoehdot ovat pienet. Minne pienituloiset ihmiset joutuvat vanhetessaan tai sairastuttuaan? Alammeko jakaa tulorajojen mukaan eutanasiapillereitä niille, joilla ei ole varaa meidän yhteiskuntaan? Olisiko aika muuttaa päätöksentekomme arvopohjaa?
Tekstit
